Mikä tekee hotelliaamiaisesta hyvän?

Nyt puhutaan vähän siitä että mikä tekee hotelli aamiaisesta hyvän? Tähän asiaan vaikuttaa todella moni seikka ja luonnollisesti yksi tärkeimmistä yhdessä loistavan asiakaspalvelun kanssa on se, että kaikki hotellin käyttämät raaka-aineet ovat tuoreita ja maukkaita. Nykyään kuitenkin myös tämän ohella asiakkaat osaavat arvostaa sellaisia seikkoja, kuin esimerkiksi lähiruoka tai luomuruoka. Kumpiakin löytyykin jo varsin useilta hotellien aamiailta ympäri Suomea. On myös aina ilahduttavaa jos hotelliaamiainen sisältää paljon eri vaihtoehtoja , sillä monilla on nykyisin erilaisia ruokarajoitteita, joiden huomioonottaminen olisi suotavaa.

Tuoreet raaka-aineet ja monipuolinen valikoima ovat kaiken A ja O!

Eikä voi tarpeeksi myöskään korostaa sellaista seikkaa, että on myös äärimmäisen tärkeää että hotelliaamiainen on koottu monipuolisesti kaikkia eri asiakkaita ajatellen. Olisi vähintäänkin suotavaa, jos siitä löytyisi jotakin myös gluteenittomille henkilöille, vegaaneille, hieman kevyempää ruokavaliota noudattaville, kuin myös niille tuhdin aamupalan ystävillekin.

Hotelliaamiaisen rakentaminen laadukkaaksi kokonaisuudeksi ei siis olekaan ihan niin helppo juttu mitä moni saattaa ajatella. Sen kokoamisessa täytyy nimittäin todellakin ajatella monia eri seikkoja. On myös äärimmäisen tärkeää, että valikoimiin otetut tuotteet ovat kaikki sellaisia jotka hotellin keittiö pystyy valmistamaan kohtuullisessa ajassa ja niin että ne ovat asianmukaisesti esillä ja tarjoiltuja.

Hotelliaamiainen tarjoillaan yleensä buffet muodossa

Yleisesti ottaenhan hotelliaamiainen tarjotaan buffet muodossa. Se tarkoittaa siis sitä, että yöpyjät voivat aloittaa saapumisen hotelli aamiaiselle yleensä kello 7.00 alkaen.  He pystyvät siis itse valitsemaan buffetpöydästä haluamansa tuotteet. Hotelliaamiaisella ei olekaan rajoituksia sen suhteen että minkä verran kukakin saa syödä, vaan jos tuntuu että maistuu vähän enemmänkin se aamupala sinä kyseisenä aamuna – niin sekin on aivan sallittua.

Juomien osalta olisi suotavaa että listoilta löytyisi ainakin erilaisia tuoremehuja, vettä, maitoa, kahvia ja teetä. Nykyisin moni hotelli aamiainen sisältää myös siis erikoiskahveja. Eli esimerkiksi ainakin cappuccinoa, espressoa sekä lattea normaalin suodatinkahvin lisäksi.
Leipä ja vilja valikoimassa yleisesti ottaen voisi sanoa olevan hyvällä ja laadukkaalla hotellilla muutamia eri leipä vaihtoehtoja, sekä esimerkiksi täysjyväpuuro, mysliä ja aamiaishiutaleita.

Laadukas hotelliaamiainen sisältää myös olennaisena osana erilaisia tuoreita hedelmiä, jotka voivat olla esillä jotkut ihan sellaisenaan ja jotkut esimerkiksi hedelmäsalaatin muodossa. Hotelliaamiaisen kohokohta ovat kuitenkin monille erilaiset juustot, leikkeleet sekä lämpimät tuotteet. Niitä voivat olla esimerkiksi munakokkeli, pavut, pekoni ja makkarat. Niiden kaikkien soisikin olevan mahdollisimman laadukkaita tuotteita ja lisäpisteitä tietenkin tipahtelee siitä, jos ne ovat vielä joko lähituottajien antimia tai tosiaan vaikka sitten luomua.

Upea aamiainen sinetöi hyvän hotellikokemuksen!

Kun mietitään hotelli yöpymistä ja hotellikokemusta kokonaisuutena, niin hyvä hotelliaamiainen tavallaan sinetöi tämän miellyttävän kokemuksen asiakkaan mielessä. Eli esimerkkinä sellainen tilanne, että hotelli on todella miellyttävä, asiakaspalvelu erinomaista, huone erinomaisessa kunnossa ja sänky miellyttävä nukkua. Aamulla hotellin aamupala ei kuitenkaan vastaa odotuksia tai on jopa jollakin tavalla suuri pettymys. Kyllähän se niin on että ihmismielessä tämä viimeinen kokemus sitten hyvin pitkälle pisteyttää koko hotellikokemuksen. Tästäkin syystä on siis erittäin tärkeä seikka, että hotellit panostavat ja huomioivat oman aamupalansa tärkeyden. Hotellia tullaan myös arvostelemaan hotelliaamiaisen perusteella.

Hotellinetti.fi © 2022
Hotellinetti.fi sivut on tuottanut Wigu.fi