Restamax osti Royal ravintolat!

Restamax ilmoitti torstaina 12 Huhtikuuta 2018 ostaneensa Royal Ravintolat. Tämän kaupan myötä Restamaxia tuleekin yksi Pohjoismaiden suurimmista ravintola konserneista, jonka liikevaihto nousee niinkin korkeaksi kuin huimaan 300 miljoonaan euroon. Kaupasta on myös saatu vähän muutakin tietoa… eli kauppahinnaksi ilmoitettiin 90 miljoonaa euroa ja kyseisen yrityskaupan myötä Restamax pääseekin valloittamaan myös pääkaupunkiseudun ravintolamarkkinoita, jossa se aikaisemmin ei ole vaikuttanut niin paljon.

Eikä tässä uutisessa vielä ollut kaikki, sillä yrityskaupan lisäksi Restamax kertoi Torstaina myös vaihtavansa toimitusjohtajansa. Royal ravintoloiden Aku Vikström korvaa nykyisen toimitusjohtajan Juha Helmisen, joka siirtyy taas vastaamaan fuusioituneen yrityksen kansainvälistymisestä… eli varsin suuri päivä Suomen ravintola maailmalle. Tämän uutisen myötä Suomen ravintolamaailma saakin taas mielenkiintoisia uudistuksia. Tämä uutinen vaikutti myös Restamaxin osakekurssiin joka nousikin varsin mukavaan nousuun Torstaina aikana.

Royal ravintolaperheeseen kuuluvat esimerkiksi sellaiset ravintolat kuin Katajanokan Kasino, Nokka, Savoy, Kulosaaren Casino, Löyly, Elite, Teatteri, Sipuli, Palace ja Hanko Sushi… eli varsin maineikkaita ja upeita ravintoloita kyseessä. Kaupan arvioidaan Restamaxin puolelta toteutuvan vuoden 2018 kesän kuluessa ja osittain myös alkuvuonna 2019.

Restamax myös ilmoitti että tavoitteena on nyt saada aikaan sellainen konsepti, jossa yhdistyy suuren talon kehitysresurssit yrittäjämäiseen asenteeseen ja otteeseen. Eli saadaan samaan aikaan toimintaa kehitettyä kun rahoitusta löytyy taustalta hieman suurempia määriä, mutta toiminnassa asiakkaalle näkyy henkilökohtaisempi ja persoonallisempi ote. Restamax ilmoitti myös samaan aikaan että että yritys aikoo pyrkiä muutamien seuraavien vuosien aikana valloittamaan myös markkinoita Suomen rajojen ulkopuolelta. Saa nähdä siis mitä tapahtuu, mutta varsin mielenkiintoinen ja ravintolamaailmaa mullistava kauppa kyseessä.

Hotellinetti.fi © 2024
Hotellinetti.fi sivut on tuottanut Wigu.fi