Place to Sleep – uusi Budjettihotelliketju!

Viime vuonna, eli vuonna 2017 avattiin ensimmäiset Place to Sleep hotellit suomessa. Kyseessä on siis uusi budjettihotelli, joka ei kuitenkaan ainakaan vielä yritä vallata markkinoita Omena Hotelleilta. Place to Sleep toimii nimittäin ainakin aluksi ensisijaisesti Suomen pienillä paikkakunnilla. Tulevaisuus tulee näyttämään lähtevätkö he myös laajentamaan toimintaansa suurempiin kaupunkeihin.

Ensimmäinen tämän ketjun hotelli avattiin Loviisaan vuonna 2017 ja heti vuoden 2018 alkuun, se avasi kaksi hotellia isää sekä Raumalle kuin myös Hollolaan. Place to Sleep hotellit ovat myös jo ilmoittaneet, että aikovat avata 2018 kesällä yhden uuden hotellin Limingalle. Moni saattaakin nyt miettiä kyseisiä paikkakuntia katsoessaan, että miten tämä hotelliketju tulee kannattamaan näillä pienillä ja ei niin turistien suosiossa olevilla paikkakunnilla?

Place to Sleep on myös Smart Hotel!

Place to Sleepin yritysidea on aivan omanlaisensa. Se perustuu osittain hotellien pieneen kokoon, tiettyihin eritysseikkoihin, sekä tapahtumiin kyseisillä paikkakunnilla. Place to Sleep on myös niin kutsuttu Smart Hotel, tämä tarkoittaa siis sitä että:

  • Se on fiksu valinta sellaisille yöpyjille, jotka toivovat raikasta, edullista ja hyvää vastinetta rahalle
  • Place to Sleep – hotelleja myös johdetaan todella kustannustehokkaasti
  • Place to Sleep hotellit hyödyntävät myös mahdollisimman paljon teknologiaa, jotta ne voivat tarjota omille asiakkalleen mahdollisimman edulliset hinnat laadusta kuitenkaan tinkimättä
  • Edullisista hinnoista huolimatta huoneet ovat aina viihtyisiä, siistejä ja hyvin varusteltuja
  • Ja vaikka kyseessä onkin budjettihotelliketju, Place to Sleep tarjoaa myös omille asiakkailleen sitä kuuluisaa Nordic Simplicityä

Huoneiden varustus kattaa vaativatkin tarpeet!

Kaikissa kyseisen hotellin huoneissa on varustuksena korkealuokkaisten vuoteiden lisäksi pöytä, tuoli, hyllykkö ja TV. Kaikissa normaalihuoneissa on myös oma kylpyhuone. Ryhmähuoneissa on jaettava kylpyhuone. Jokaiselle majoittujalle on varattu lakanat, tyynyt, pyyhkeet ja peitteet annetun majoittujien lukumäärän mukaisesti.
Muita mukavuuksia ovat myös mini-jääkaappi, mikroaaltouuni, vedenkeitin ja hiustenkuivain. Lisäksi tarjolla on kahvia ja teetä sekä ruokailuvälineitä. Kaikkiin huoneisiin sisältyy ilmainen nopea langaton internetyhteys.

Huoneen varaus on myös todella näppärä tehdä netissä Place to Sleep hotellin omilla sivuilla. Varauksen tehtyään ja maksettuaan, asiakas saa yöpymispäivänä kello 15.00 jälkeen itselleen ovikoodin jonka avulla pääsee sisään hotelliin. Place to Sleep ei käytäkään lainkaan avainkortteja tai avaimia. Sisälle huoneeseen pääsee koodia käyttämällä.

Hotellinetti.fi © 2024
Hotellinetti.fi sivut on tuottanut Wigu.fi