Suomalaiset ovat valinneet luotettavimman hotelliketjun!

Joka vuosi Suomessa valitaan luotettavin hotelliketju. Myös tänä vuonna on nyt sitten valittu se kaikkein eniten suomalaisten luottamusta herättävä hotelliketju. Kuluttajien ääniin perustuen tänäkin vuonna palkinto meni sitten SokosHotelseille. Kyseessähän on siis Valittujen Palojen Luotetuin Merkki – niminen tutkimus.

SokosHotelsit nappasivat kyseisen palkinnon jo seitsemännen kerran!

Luotetuin hotelliketju-palkinto onkin mennyt jo seitsemän vuoden ajan samaan osoitteeseen, eli SokosHotelseille ja kuluvana vuonna Sokos Hotels napasi itselleen myös Suomen vastuullisimman hotelliketjun tittelin. Tämän palkinnon kyseinen hotelliketju sitten pokkasi itselleen jo kuudennen kerran peräkkäin, eli voisi sanoa että SokosHotelseilla on varsin hyvä maine ainakin suomalaisten asiakkaidensa silmissä.

Suomalaiset luottavat SokosHotelsien toimintaan!

Kyllähän näin monta palkintoa tästä asiasta kertoo mielestämme siitä että luottamusta kyseiseen hotelliketjuun todellakin riittää. Mielenkiintoista tässä tutkimuksessa oli myös se että äänestäneistä juuri alle 50-vuotiaat olivat niitä jotka luottivat eniten Sokos Hotelseihin. Yleinen mielikuva siitä että kyseisten hotellien suurimpia asiakasryhmiä ovat yli keski-iän ylittäneet siis ainakin osittain romuttui tämän kyselyn myötä. Sillä tämä kyseinen kysely osoitti todella selvästi sen että myös alle keski-ikäisten joukossa SokosHotelsit koetaan luotettavaksi ja vastuulliseksi toimijaksi.

Erilaiset kampanjat ja imagon kirkastaminen on todella kannattanut!

Luonnollisesti SokosHotelsit ovat tästä todella ylpeitä ja varsinkin kun se viime vuosien aikana onkin pyrkinyt nostamaan imagoaan ja profiiliaan erinäisten kampanjoiden ja brändäyksen avulla.

Sokos Hotellit ovat olleet suomalaisten hotelleja jo viimeisen 44 vuoden ajan, joka myös omalta osaltaan varmasti selittää sitä että miksi ne koetaan niin luotettaviksi. Suomalaiset ovat myös kansaa, joka kokee vahvasti että suomalainen yritys on aina luotettavampi kuin ulkomainen kilpailija ja SokosHotelsit ovatkin myös todella panostaneet viime vuosina sen asian markkinointiin että he käyttävät omissa ravintoloissaan todella runsain määrin juuri kotimaisia raaka-aineita. Esille on myös tuotu entistä enemmän sitä että materiaalihankintojen osalta ollaan painotettu jatkuvasti enemmän ja enemmän kotimaisten toimittajien suosimista.

Tämä onkin varmasti yksi syy siihen miksi suomalainen kuluttaja kokee SokosHotelsit luotettavana ja luottamusta herättävänä paikkana asoida ja yöpyä. Onnea SokosHotelseille!

Hotellinetti.fi © 2024
Hotellinetti.fi sivut on tuottanut Wigu.fi