Yövy jännittävästi – Suomen erikoisimmat hotellit osa 1

Nyt kerrotaankin muutamista Suomen erikoisimmista hotelleista, sillä joskus sitä saattaa kaivata jotain muutakin kuin ihan sitä ns. normaalia peruspullaa hotellienkin osalta.

Emme kuitenkaan esittele tässä kyseisessä artikkelissa ihan kaikkia Suomesta löytyviä erikoisia hotelleja, sillä jaamme tämän artikkelisarjan kahteen, tai jopa kolmeen osioon.

Kerrotaan kuitenkin tässä kirjoituksessa sellaisista upeista hotelleista kuin, Japanilainen majatalo Yado Oikawa Pukkilassa, Hotelli Pariisin Ville Porvoossa, Bengtskärin majakka ja Lumihotelli Kemissä.

Lumihotelli – Kemi

Aloitetaan vaikka viimeisestä, eli tuosta Kemissä sijaitsevasta Lumihotellista. Se on maailmanlaajuisestikin todella ainutlaatuinen ja erikoinen hotelli, josta on myös uutisoitu varsin laajasti maailman medioissa erikoisuutensa takia.

Tämä kyseinen hotellihan on siis rakennettu kokonaisuudessaan lumesta. Se on avoinna aina tammikuusta huhtikuuhun saakka, eli kovinkaan pitkä sesonki sillä ei ole. Jos sinne mielii asiakkaaksi, niin varaus kannattaakin tehdä hyvissä ajoin.

Vaikka tosiaan kyseinen hotelli on valmistettu kokonaan lumesta, niin yöpyminen on lämmintä ja mukavaa. Huoneista nimittäin löytyvät laadukkaat ja ylelliset kylmiin olosuhteisiin upeasti soveltuvat makuupussit, sekä totta kai myös yöpyjällä itsellään tulee olla lämpimät vaatteet yllään.

Kyseisestä hotellista löytyy myös erilaisia huoneluokkia. Tarjolla on jopa Lumi sviittejä, mutta halvimmat Lumihotellin huoneista ovat sellaisia joissa majoittuu samaan aikaan useita eri henkilöitä.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin todella erikoinen ja upea hotellikokonaisuus, joka on ehdottomasti sellainen joka jokaisen erikoisia hotellikokemuksia halajavan kannattaa kokea ainakin kerran elämässään.

Bengtskärin majakka – Turunmaan saaristo

Seuraavaksi voitaisiin esitellä sitten Bengtskärin majakka, joka on varmasti monelle ainakin jossain määrin tuttu. Tämä kyseinen majakkahan on Pohjoismaiden korkein majakka ja se tosiaan sijaitsee Turunmaan saaristossa.

Kyseinen Bengtskärin majakka hotelli on todella pieni, mutta juuri se tekee siitä myös varsin viihtyisän ja ainutlaatuisen, sillä tarjolla on tosiaankin vain kuusi majakanvartija huonetta, joista jokainen on kunnostettu neljän hengen hotellihuoneeksi.

Bengtskärin majakka hotelli soveltuukin kaikille sellaisille hotelliyöpyjille, jotka kaipaavat omaa rauhaa, merituulen raikasta tuiverrusta ja upeita maisemia.

Pelkkiä hotellihuoneita Bengtskärin majakassa ei vain ole, vaan lisäksi sieltä löytyy myös pieni kahvila, tunnelmallinen kappeli ja varsin mielenkiintoista tietoa sisältävä majakanvartijan museokin, johon ehdottomasti Bengtskärin majakalla käydessään kannattaa tutustua.

Boutique Hotelli Pariisin Ville – Vanha Porvoo

Moni tietää varmasti että boutique-hotellit ovat nyt kovinta huutoa majoitus markkinoilla ja niitä nousee kuin sieniä sateella. Yksi jonkun aikaa markkinoilla jo ollut boutique-hotelli on Pariisin Ville, joka sijaitsee siis tunnelmallisessa puu Porvoossa.

Kyseinen hotelli on uskomattoman ylellinen ja tunnelmallinen, sekä henkii aitoa ranskalaista tunnelmaa. Boutique hotellien ideahan on se että jokainen huone on persoonallisesti ja omalla tyylillään sisustettu ja niin myös on asianlaita tämän Hotelli Pariisin Villen suhteen.

Kyseinen hotelli sijaitsee siis historiallisessa Vanhassa Porvoossa ja lähistöltä löytyy myös todella upeasti ihania ja laadukkaita ravintoloita ja kahviloita, sekä pieniä putiikkeja joissa on kiva käydä pyörähtämässä ja shoppailemassa.

Ehdottomasti tarkemman tutustumisen arvoinen tunnelmallinen ja persoonallinen hotelli, joka sopii oivallisesti vaikkapa romanttiseen viikonloppuun.

Japanilainen Majatalo Yado Oikawa – Pukkila

Suomesta löytyy myös todella eksoottinen Japanilainen majatalo Yado Oikawa, joka sijaitsee Pukkilassa. Tämä kyseinen majatalo on restauroitu vanhaan meijeriin, joka sijaitsee Porvoon joen rannalla.

Kyseinen majatalo on sisustettu kokonaisuudessaan aitoa japanilaista tyyliä käyttäen ja niin ruokailu kuin yöpyminenkin tapahtuvat aitoon japanilaiseen tyyliin. Kuten siis varmasti moni jo arvaakin, niin Yado Oikawa majatalon sisustus on varsin minimalistinen ja sopii erinomaisesti sellaisille henkilöille jotka haluat päästä kokemaan mielenrauhaa ainutlaatuisen harmonisessa ympäristössä.

Hotellipalvelujen lisäksi Yado Oikawa tarjoaa myös japanilaisen ruoan kokkauskursseja, joista lisätietoa saa kyseisen hotellin omilta kotisivuilta. Myös Yado Oikawan ympäristö on uskomattoman kaunis, joka sekin sopii mielenrahasta haaveileville.

Aina ei kannata lähteä merta edemmäksi kalaan!

Kuten siis huomata saattaa, myös omasta armaasta suomenmaastammekin löytyy ihan uskomattoman eksoottisia kohteita, joihin soisi mahdollisimman monen tutustuvan myös paremminkin.

Kotimaan matkailua kannattaa muutenkin suosia, sillä paitsi että se on huomattavasti ympäristöystävällisempää kuin se että lennetään ympäri maailmaa, niin moniko oikeasti tulee miettineeksi ja huomioineeksi sitä omaa ympäristöään – josta kuitenkin saattaa löytyä todellisia matkailun jalokiviä. On myös mukava kannattaa suomalaista pienyrittäjyyttä, jota useat esimerkiksi edellä mainituista hotelleista ovat.

Rohkaisemme siis ehdottomasti kaikkia tutustumaan Suomeen kokonaisuudessaan paremmin ja välillä myös yöpymään jossakin muussa kuin niissä perinteisissä ja paljon esillä olevissa ketjuhotelleissa. Eli aina ei kannata lähteä merta edemmäksi kalaan ja kannattaa myös muistaa että omaan maa mansikka, muu maa mustikka:)

Hotellinetti.fi © 2024
Hotellinetti.fi sivut on tuottanut Wigu.fi